Moni konserttikävijä näkee vain lopputuloksen: kymmenet muusikot iltapuvuissaan, kapellimestarin varman liikkeen ja täydellisesti soivan sinfonian. Matka tähän hetkeen on kuitenkin täynnä hikeä, satoja toistoja ja tinkimätöntä tarkkuutta. Kalevi Ahon teokset ovat tunnettuja siitä, että ne koettelevat soittajien teknisiä rajoja. Harjoitusvaiheessa jokainen nuotti ja rytminen kuvio perataan läpi, jotta säveltäjän visio herää eloon juuri oikealla tavalla.

Harjoitussalissa vallitsee sähköinen keskittyminen. Kapellimestari hioo balanssia – ehkä jousiston täytyy soittaa vieläkin ohuemmin, jotta puupuhaltimien soolo pääsee oikeuksiinsa. Ahon musiikissa on usein kerroksellisuutta, joka vaatii muusikoilta poikkeuksellista kuuntelemista ja reagointia. Se ei ole vain oman stemman soittamista, vaan jatkuvaa dialogia muiden soitinryhmien kanssa.

Kun viimeinen kenraaliharjoitus on ohi, alkaa henkinen valmistautuminen. Esiintymisjännitys muuttuu keskittyneeksi energiaksi, joka purkautuu lavalla. Tämä matka partituurin mustista pisteistä eläväksi, hengittäväksi musiikiksi on prosessi, joka vaatii jokaiselta orkesterin jäseneltä täydellistä omistautumista. Konsertissa yleisö pääsee todistamaan tämän valtavan työn huipentumaa.

Partituurista eläväksi kokemukseksi

Kalevi Ahon partituurit ovat kuin arkkitehtuurisia piirustuksia, jotka vaativat muusikoilta poikkeuksellista lukutaitoa ja syventymistä. Harjoitusvaiheessa säveltäjän visio on vahvasti läsnä; muusikot eivät ainoastaan toista nuotteja, vaan he tulkitsevat monimutkaisia rakenteita ja sointivärejä, joita Aho on hienovaraisesti kutonut osaksi teoksiaan. Tämä vaihe on jatkuvaa tutkimusmatkaa, jossa etsitään oikeaa tunnelmaa ja teknistä puhtautta, kunnes jokainen yksittäinen ääni löytää paikkansa tässä valtavassa äänimosaiikissa.

Lopulta, kun estradin valot syttyvät, musiikki lakkaa olemasta vain harjoiteltu suoritus ja muuttuu jaetuksi kokemukseksi. Yleisön läsnäolo täydentää orkesterin: salissa vallitseva hiljaisuus ja kuulijoiden keskittynyt tarkkaavaisuus luovat positiivisen jännitteen, joka nostaa esityksen uudelle tasolle. Tässä hetkessä vuosien ammattitaito, viikkojen harjoittelu ja säveltäjän alkuperäinen ajatus sulautuvat yhdeksi ohitsekiitäväksi, mutta unohtumattomaksi monumentiksi. Se on se taianomainen hetki, jota varten matka takahuoneesta estradille on tehty.